sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Piparikakku


Sain kunnian leipoa kakun ystäväni tyttärien yhteiseen juhlaan. Koska 1. adventti oli käsillä, päädyin talviseen koristeluun ja piparkakkujen tekoon sokerimassasta. Kahdeksan munan kakun täytteenä oli toiveesta kotimaista vadelmaa ja vaniljaista diplomaattikreemiä. Diplomaattikreemi on ihan kiva vaihtoehto kakun täytteeksi, eikä sisällä liivatetta kuten monet mousset joita täytteinä käytetään.

 
Reunoilla toiveesta kermapursotukset ja päällä punainen marsipaani. Koristeina sokerimassasta tehdyt piparkakut ja lumipallot sekä suklaaspritsaus. Sekoitin ruskeaa sokerimassaa käyttäen sinistä, vihreää ja punaista sokerimassaa valmiista useamman perusvärin sokerimassapakkauksesta. Taisinpa sävyttää sitä vielä keltaisellakin.. Helppoa touhua jos ei satu löytymään sopivaa elintarvikeväriä kaapista. Tomusokeria ripottelin vielä lopuksi talvista fiilistä tuomaan. Kakkua tarjoiltiin reilulle parille kymmenelle hengelle.
 

 
Onnittelut vielä tytöille. <3

tiistai 19. marraskuuta 2013

Key lime pie


Key lime pie on raikkaan makea piiras. Tämän ohjeen löysin ihanasta Kanelia ja kardemummaa- blogista. Ohje on tosi helppo, eikä aineksiakaan vaadita liian montaa eri sorttia. Kuvissa näkyvä torttu on tehty hieman suuremmalla pohjalla, ja määrät isompaan pohjaan näkyy suluissa. Alkuperäisen ohjeen mukaan tehtynä suosittelen käyttämään noin 20 cm halkaisijan irtopohjavuokaa.



Hienonna keksit esimerkiksi sauvasekoittimella ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla, ja jätä vuoan ulkopuolelle jäävät leivinpaperireunat reilusti liian suuriksi, rasvan valumisen varalta. Reilun kokoinen leivinpaperialusta auttaa myös tortun siirtämisessä tarjoilualustalle ja ylimääräiset paperireunat saa lopuksi leikattua helposti tortun reunoja myöden saksilla, kun se on tarjoiluvadilla. Voitele vuoan reunat kevyesti. Painele keksiseos tasaiseksi vuoan pohjalle (painelin itse keksiseosta myös reunoille niin saa kivat reunat tortulle). Paista pohjaa 150 asteisessa uunissa n.10 minuuttia. Nosta pohja jäähtymään.
 

Pese limetit hyvin ja kuivaa. Raasta kuori hienoksi raasteeksi (vain ulommainen vihreä kuori!). Purista hedelmistä mehu.Vatkaa keltuaisia kulhossa sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja vatkaa lisää. Lisää lopuksi limen kuoriraaste ja mehu, sekoita tasaiseksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä. Ripottele jäähtyneen piirakan päälle paahdettuja kookoslastuja, valkosuklaaraastetta tms koristeeksi.

Piirakka on valmis nautittavaksi samana päivänä, parin tunnin päästä. Säilytä piirakkaa jääkaapissa ja ota huoneenlämpöön hetkeksi ennen tarjoilua.
 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

New York Cheesecake


Valmistin ihanaa uunissa kypsennettävää juustokakkua veljeni juhliin. Olen tehnyt samaista juustokakkua aikaisemminkin, mutta kuvien puute esti julkaisemasta ohjetta. Nyt kuitenkin rohkaistuin käyttämään kuvia joita sain veljeltäni, sillä kakku on suussasulavan herkullista! Kakkua on aivan turhaa hehkuttaa enempää, lopputulos kertoo kaiken. Tätä ON kokeiltava. 

 New York Cheesecake
(ohje on noin parille kymmenelle hengelle, isoon n.28cm halkaisijan irtopohjavuokaan)
 
4,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
225 g voita tai margariinia
1 kananmuna
vähän alle puoli desiä vettä
 
900 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
3,75 dl sokeria
5 kananmunaa
1,5 sitruunan raastettu kuori
3 tl vaniljasokeria
300 g ranskankermaa
 
300 g ranskankermaa
3 tl sitruunamehua
3 rkl sokeria

Sekoita keskenään pohjan kuivat aineet ja nypi murumaiseksi seokseksi pehmeän voin kanssa. Lisää joukkoon kananmuna ja vesi. Sekoita tasaiseksi esimerkiksi monitoimikoneen avulla, onnistuu ilmankin.Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan jauhotetuin käsin. Laita pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi jähmettymään (tärkeää).
Valmista täyte. Vatkaa tuorejuusto sähkövatkaimella kulhossa pehmeäksi. Sekoita sokeri juuston joukkoon ja jatka vatkaamista hetki. Vatkaa kananmunat seokseen yksitellen. Raasta sitruunan kuori. Lisää sitruunankuoriraaste, vaniljasokeri ja ranskankerma täytteeseen. Purista sitruunasta mehua talteen kuorrutusta varten. Kaada täyte jääkaapissa jähmettyneen pohjan päälle. Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasossa noin 1 tunti tai 1,5 tuntia, uunista riippuen. Itselläni kesti pidempään. Katkaise uunista virta ja annan kakun olla jälkilämmössä uunin luukku raollaan vielä noin tunnin ajan (annoin olla ainakin pari tuntia). Tämän jälkeen anna kakun jäähtyä hyvin ja siirrä jääkaappiin hyytymään ainakin yön yli.
Sekoita kuorrutusta varten ranskankerma, sokeri ja sitruunanmehu keskenään. Levitä kuorrutus kakulle. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Koristele kakku juuri ennen tarjoilua. Itse käytin koristelussa granaattiomenan siemeniä, ananaskirsikoita sekä karambolaa.

 
Edit: Lisämainintana vielä, että kakku kannattaa ottaa  jääkaapista huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Vartin verran riittänee, jotta koostumus on parhaimmillaan.

maanantai 7. lokakuuta 2013

mausteinen kesäkurpitsakakku


Kurpitsasta ja kesäkurpitsasta leipominen on pyörinyt mielessä jo pidempään. Aloitin nyt tuolla jälkimmäisellä niin mennään sitten ihan sadon mukaan oikeassa järjestyksessä vaikkei se nyt enää kesä olekaan. Oli myös mielessä tehdä jotain "kahvikakkua" käyttäen pitkästä aikaa perinteistä kuivakakkuvuokaa. Kuivakakkuja kun ei oikein tule tehtyä, kun en kuivien kakkujen ystävä oikein ole. Muokkailin ohjetta paria muuta ohjetta selailtuani oman porkkanakakkuohjeeni pohjalta ja kakusta tuli sanoisinko oikein herkullinen. Mausteinen mutta makea ja koostumus erittäin mehevä. :)

 
Suosittelen koristelemaan kakkua jollakin alla mainitulla tai muulla tavalla. Kesäkurpitsan kanssa sopii hyvin pähkinät, siemenet ja suklaa. Näitä voi myös lisätä taikinaan mukaviksi sattumiksi halutessaan hieman juhlavampaa tarjolle. Tämän kakun voi hyvin leipoa myös pikku vuoissa muffinsseiksi. Ja nehän voisi kuorruttaa vaikka jollakin ihanan raikkaalla tuorejuustokuorrutteella.. Variaatiot tuntuu jatkuvan loputtomiin jos sille tielle lähtee. Oli kuinka hyvänsä, tässä syksyn eka joululeivontavinkki: aidosti kirkkaan vihreällä kesäkurpitsalla sävytetty kakku antaa kivan lisän joulunajan kahvipöytään- lisäksi vain teemaan sopiva puna-valkoinen kakunkoristelu ja joulun värikolmikko on valmis.
 
 
Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti vaahdoksi, sekoita joukkoon kesäkurpitsaraaste. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää seos yhdessä öljyn kanssa samalla sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kahden litran vetoiseen vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia kunnes kakku on kokeiltaessa keskeltä kypsä. Anna jäähtyä hyvin ja koristele haluamallasi tavalla. Esimerkiksi sokerikuorrutteella kuten kuvassa, sulatetulla valkosuklaalla tai tummalla suklaalla. Itse ripottelin pinnalle myös hieman pellavansiemeniä. Kakku on parhaimmillaan kun se on täysin jäähtynyt ja maut ovat tasaantuneet. Säilyy peitettynä huoneenlämmössä useamman päivän.  
 


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

mutakakku



Hei hei hei! Ja sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille! Minä täällä ajattelin palailla taas blogiin pitkän hiljaiselon jälkeen.. vasta kahdeksisen kuukautta siinä vierähtikin. No mutta on siihen syykin. Pieni pojan palleroinen kun saapui elämäämme.. <3

No mutta asiaan. Mutakakkua syksyn koleuden karkoittajaksi. Yleensä valitsen mutakakkuuni ihka aitoa tummaa suklaata mutta löysin nyt netistä tällaisen "kevyemmän" version ja päätin kokeilla. Toimii ihan passelisti, vaniljajäätelöä suosittelen kaveriksi jos sattuu löytymään. Ja tässäpä ohje pieneen mutakakkuun:


Mutakakku 
 
100g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
 2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Voitele n. 16 cm halkaisijan irtopohjavuoan pohja ja reunat kevyesti ja vuoraa vuoka leivinpaperilla. Sulata margariini. Vatkaa käsin kananmunat ja sokeri nopeasti sekaisin. Lisää hieman jäähtynyt margariini. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi (voit lisätä myös kaiken yksitellen samaan mössöön, ei sisällä leivinjauhetta joten ei haittaa). Paista kakkua 200 asteisessa uunissa n. 15 min ajan.
(ohje täältä, käykäähän ihastelemassa)
 
 
Nami nami.
Ja nyt täysin rinnoin syksyn tuiverruksia päin!  

perjantai 1. helmikuuta 2013

siirappiset suklaapikkuleivät


Olen varsinainen keksihiiri mitä herkutteluun tulee. Kaikenlaiset pikkuleivät ovat todellinen heikkouteni, joten uusien reseptien etsiminen ja kehittely on varsin houkuttelevaa puuhaa. Erityisesti silloin kun ne pääsevät käytäntöön ja uunista ulos. ;) Tässä nyt tällainen yksinkertainen sovellus suklaakeksien ja siirappisten pikkuleipien risteytyksestä. Näiden keksien yhdistelmä suklaisella maulla, rapealla kuorella ja keksin keskeltä hieman sitkeällä siirappisella koostumuksella toimii! Halutessaan nämä voi koristella vaikka sulalla valkosuklaalla dippaamalla puolikkaan keksin valkosuklaassa tai spritsaamalla ohuita viivoja pinnalle. Itse jätin kaloritason nyt kuitenkin tällä kertaa tähän asteelle, kun ihan kotipiirissä herkuteltiin.


SIIRAPPISET SUKLAAPIKKULEIVÄT:
( n. 24 kpl)

200 g voita
2 dl sokeria tai fariinisokeria
5 rkl tummaa siirappia
1 kananmunan keltuainen
4-5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
4-5 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon siirappi ja kananmunan keltuainen. Sekoita kevyesti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä taikinaan, sekoita hyvin. Jauhojen määrän suhteen voi ensin käyttää tuota pienempää määrää ja taikinan rakenteesta riippuen lisätä määrän viiteen desiin asti jos koostumus siltä näyttää. Taikinan olisi tarpeen olla käsin muokattavissa palloiksi tai pyöriteltävissä pitkulaiseksi tangoksi, josta leikataan siivuja pellille. Itse pyörittelin käsin palloja, jotka painoin juomalasin pohjalla litteäksi ennen paistoa. Paista pikkuleipiä 175 asteisen uunin keskitasossa n. 10 minuuttia, tarkkaile paistoaikaa. Noin paiston puolivaiheilla ota pelti uunista, painele pikkuleipien pintaa pikkulusikalla kevyesti levitellen rikki ja anna niiden sitten paistua vielä jäljellä oleva aika. Keksit saavat tulla uunista ulos hieman "raakileen" näköisenä, riittää että pinta on rapea. Anna pikkuleipien jäähtyä ensin hetki pellillä ja siirrä ne sitten vielä leivinpaperilla eri tasolle jäähtymään täysin. Parhaimmillaan nämä ovat täysin jäähtyneinä maitolasillisen kera. 

Herkullista helmikuun alkua! :)

tiistai 29. tammikuuta 2013

runebergin tortut

Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille :) Tammikuu lähentelee jo loppuaan ja kuun vaihteen jälkeen onkin taas perinteisten leivonnaisten, runebergin torttujen ja laskiaispullien aika. Näistä ensimmäisiä meillä pidetään erityisesti arvossa. Olen hankkinutkin tortuille ihan varsinaisen tarkoitukseen sopivan silikonisen runebergin torttu-vuoan, jonka avulla saa ihan kivasti tasakokoisia leivoksia aikaan. Rakenne tortuissa on juuri uunista tultuaan vielä niin pehmoinen, että jäähtymiselle kannattaa antaa aikaa välttääkseen leivosten murtumisen. Enimmäkseen runebergin tortut taidetaan lopuksi maustaa/ kostuttaa manteliliköörillä tai punssilla, mutta käytän itse amaretto- makusiirappia, joka on alkoholiton makea mantelinen makusiirappi ja sopii makunsa puolesta juuri runebergin torttuihin todella hyvin. Makusiirappeja löytyy useita makuja, ja niitä voi käyttää esim. kahvijuomissa leivonnan lisäksi. Voin suositella lämpimästi kokeilemaan.

Runebergin tortut:
(8-10 kpl)

225 g voita
1 1/2 dl sokeria (voi laittaa myös puolet määrästä fariinisokeria)
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 1/2 dl korppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa

kostutus:
amaretto- makusiirappia
(esim. Monin Amaretto- makusiirappi)

koristeluun:
vadelmahilloa ja tomusokerikuorrutusta reunoille


Vaahdota voi ja sokeri, lisää joukkoon kananmunat. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Annostele taikinaa vuokiin enintään puolet niiden tilavuudesta, ne nousevat paistumisen aikana aika kivasti. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia, riippuen mitä vuokia käytät. Tarkkaile siis kypsymistä loppuvaiheessa. Anna leivosten jäähtyä rauhassa, mutta suojaa kuivumiselta. Kostuta leivoksia kevyesti  dippaamalla ne yksitellen makusiirapissa syvällä lautasella ja koristele. Annostele nokare hilloa keskelle leivosta ja pursota tomusokerikuorrutteella rengas hillon ympärille. Nautitaan Runebergin päivänä tai jo hyvissä ajoin kun makeanhimo yllättää! :)